Kyllä oli taas vauhdikas viikonloppu. Lähdettiin lauantai aamulla mökille ja Remu oli riemuissaan, kun sai juosta vapaana. Hän pääsi kokeilemaan ensimmäistä oikeaa sorsan noutoa, kaikki meni muuten hyvin, mutta puhti, johon sorsa ammuttiin, oli kaislainen ja Remun oli vaikea sorsaa hakea. Yritys kuitenkin hyvä kymmenen. Eräässä isommassa saaressa Remu löysi hirven ja vasan, jotka saivat lähtöpassit uintireissulle. Saaren erakko rusakko sai myös kyytiä, joskin kuumuus verotti koiran voimia.

Sunnuntaina kaikki meni siihen asti hyvin, kun Remu lähti isännän kanssa metsään kuljeskelemaan. Remu oli saanut jonkun elukan hajut nenäänsä ja lähtenyt kovalla tohinalla katsomaan, että mikäs se hänen edellään on mennyt. Ääntä antoi jonkin aikaa, mutta sitten lopetti kuin seinään. Jussi Remua huuteli ja etsi, mutta ei antanut merkkiä. Eikä palanuut mökille takaisin. Lopulta Jussi tuli pois metsästä ja päätettiin odottaa, josko se sieltä palaisi. Käytiin huutelemassa ja vislaamassa, mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Merikotkat olivat taivaalla aamusta asti pyörineet ahkerasti, joten pahin tuli meille molemmille mieleen. Myöskin kyyn purema kävi mielessä. Koiralla oli kuitenkin panta kaulassa, jossa lukee isolla Jussin puhelinnumero. Luotimme, että joku pian soittaisi.

Kun neljän tunnin aikana ei kuultu mitään. Lähdimme yhdessä syvemmälle metsään huutelemaan ja soittamaan torvea. Tiesimme kuitenkin, että jos Remu olisi siinä metsässä ollut, olisi se jo vastannut äänimme. Merikotkan syyllisyys tilanteeseen nousi koko ajan vahvemmin mieleemme. Juuri kun olin jo antamassa periksi, Jussin puhelin alkoi soida. Eräs mökkiläinen kysyi, että oliko meiltä mahdollisesti koira kadoksissa, sillä heidän laiturin nokassa istuu musta koira katsomassa merelle. Kyseinen mökki oli monien kilometrien päässä ja siellä tosiaan merelle väsyneenä katseli Remu. Helpotus oli mitä suurin. Eipä olisi uni tullut silmään jos koiraa ei olisi iltaan mennessä löytynyt.

Nyt kyllä saatiin vähän vauhtia GPS -tutkan hankintaan.